27.12.2007

Itä-Suomen paluujunissa ruuhkaista tapaninpäivänä

Tapaninpäivän paluuliikenne sujui Itä-Suomesta Helsinkiin suunnanneissa junissa kovin ruuhkaisissa merkeissä. Kaikki Joensuusta tapaninpäivänä Helsinkiin lähteneet junat oli loppuunmyyty. Aamun ensimmäinen juna Joensuusta Helsinkiin oli vieläpä ylibuukattu, matkustajille oli myyty 170 paikkalippua kolmeen vaunuun, joita ei aamun IC-junassa ollutkaan. Joensuussa kaikki matkustajat vielä mahtuivat junaan, mutta Lappeenrannasta ja Kouvolasta osa matkustajista kuljetettiin eteenpäin bussikyydillä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle uutisissaan, mutta STT:n tekemän uutisen ovat sittemmin julkaisseet niin HS, iltapäivälehdet kuin Karjalainenkin verkkosivuillaan. Karjalainen kirjoittaa raflaavasti oikein kaaoksesta Joensuun rautatieasemalla. Ehkä tapauksen näkyvä verkkouutisointi johtuu osaltaan joulunpäivien uutisköyhyydestä, kaikki matkustajat kuitenkin tiettävästi pääsivät perille, osa hieman myöhässä tosin.

Myös Savosta Helsinkiin lähteneissä junissa oli täyttä. Illan IC78-juna Kajaanista Helsinkiin oli ainakin Mikkelistä iltaseitsemältä etelään lähtiessään täysin loppuunmyyty. Junan lähtiessä Mikkelistä useamman vaunun eteiseen oli kertynyt jo melkoinen joukko seisomapaikoilla matkustamaan joutunutta väkeä. Junassa oli kaikkiaan kymmenen vaunua, lisävaunuina yksi kaksikerrosvaunu ja yksi tai kaksi Ex-vaunua. Kysyin IC78-junaan lippua Mikkelin asemalta, mutta minkäänlaista istumapaikkaa ei enää olisi saanut. Lipunmyyjän puheesta päätellen paikat olisivat loppuneet jo useampaa tuntia aiemmin.

Kun IC-juna, jolla itsekin meinasin matkustaa, oli loppuunmyyty, palasinkin Mikkelistä Helsinkiin klo 19.10 lähteneellä Kuopion Liikenteen erikoispikavuorolla. Ensimmäinen kerta muuten, kun lähdin bussilla Mikkelin uudesta matkakeskuksesta. Bussimatka Helsinkiin kesti parikymmentä minuuttia kauemmin, mutta sain istua tavaroineni mukavasti samalla paikalla koko matkan. Pikavuorossa oli reippaasti tyhjiäkin paikkoja, arviolta vain puolet paikoista oli käytössä. Heinolasta lähdön jälkeen kuljettaja sammutti bussin valaistuksen, moiseen en muista aiemmin törmänneeni Kuopion Liikenteellä. Lukuvalot kuitenkin olivat päällä, halutessaan saattoi mukavammin torkahtaakin. Heinolasta vuoroon nousi vain yksi matkustaja, ja välipysäkeiltäkin vain muutama.

Aiemmin tällä erikoispikavuorolla oli tällaisina pyhien paluuliikennepäivinä usein parikin bussia, mutta matkustajamäärä näyttää sittemmin melkoisesti vähentyneen kun yksikään bussi ei enää kunnolla täyty. Syynä lienee oikorata ja sen ansiosta nopeutuneet junayhteydet. VR onkin vasta kehunut Savon junien matkustajamäärien nousseen jopa 30 prosentilla. On ehkä hieman kyseenalaista, että valtion omistama junayhtiö haalii näin paljon matkustajia yksityisiltä bussiyhtiöiltä itselleen, varsinkin kun osa matkustajista joutuu sitten junissa matkustamaan seisomapaikoilla.

VR olisi hyvin voinut lisätä tapaninpäivän paluujuniin muutaman Helsingin ja Riihimäen välisessä työmatkaliikenteessä käytettävän paikallisliikenteen Eil-vaunun, joille ei joulun pyhinä ole mitään käyttöä. Tällöin ainakin osa paikkaliputtomistakin olisi mahtunut istumaan. Ongelmallista tietysti on, kun työmatkajunien vaunut päätyisivät illalla Helsinkiin ja niiden pitäisi olla aamulla Riihimäellä. Ne voisi tarvittaessa viedä sinne erikseen yöllä tyhjävaunujunana, mutta toisaalta joulun välipäivinä työmatkaliikenteessä lienee reippaasti tavallisia arkipäiviä hiljaisempaa. Tuskin siis edes haittaisi, vaikka aamun Riihimäki-Helsinki -junista muutama vaunu puuttuisikin.

Tapaninpäivän junaliikenne kuitenkin sujui aikataulujen mukaan, Helsinkiin saapuneista junista vain yksi saapui yli 10 minuuttia myöhässä. Muuallakin Suomessa junat kulkivat sutjakkaasti, vain pari junaa oli noin varttitunnin myöhässä muiden kulkiessa ajallaan tai korkeintaan muutaman minuutin jäljessä aikataulustaan.

Vaunut.org: Lisävaunullinen IC71/IC78 Kajaanin asemalla ennen joulua.

Ei kommentteja: