23.12.2009

Lumipyry myöhästytti pahasti muutamaa kaukojunaa

IMG1964. Sohjoa Sturenkadulla
Lumisohjoa Helsingissä Sturenkadulla keväällä 2008.

Junaliikenne on ollut Etelä-Suomessa tänään vaikeuksissa aamun sankan lumipyryn jäljiltä. Lähijunia ajettiin harvennetusti, Saunakallion ja Helsingin välillä kulkevat G-junat oli peruttu ja I- ja K-junat korvattu N-junilla. Kauklahteen kulkevat E-junat oli peruttu.

Kaukoliikenteessä Ouluun lähtenyt IC43-juna myöhästyi useamman tunnin: 7:30 lähtevä juna pääsi matkaan vasta kello 10:41. Tosin Ouluun pääsi myös 9:30 lähtevällä Pendolinolla, joka lähti kello 9:56. Kajaaniin kello 8:12 lähtevä IC71-juna lähti puolitoista tuntia myöhässä ja Jyväskylään 9:06 lähtevä juna myöhästyi tunnin ja vartin. Joensuuhun 10:12 lähtevä IC3-juna kulki noin tunnin myöhässä. Aamulla muualta Suomesta Helsinkiin tulevat junat kulkivat enimmäkseen aikatauluissaan. Seinäjoen suunnalta tulevia junia haittasi kiskoilla seisseen henkilön aiheuttama kuolemantapaus.

Uutisissa on päivitelty taas junaliikenteen olevan kaaoksessa, mutta lopulta kuitenkin vain muutama kaukojuna on ollut yli tunnin myöhässä. Tuon 7:30 lähtevän IC43:n töpeksintä kyllä itseäni hämmästyttää: junan vaunut ovat ilmeisesti juuttuneet lumisateessa Ilmalan vaihteisiin, mikä ei sankassa lumituiskussa ole mikään ihme. Mutta miksei VR ole vain laittanut vuorolle jotain toista Helsingissä olevaa IC-junan runkoa, vaikka Helsingin ja Tampereen välisestä liikenteestä? Sen tilalle olisi voinut löytynyt varmasti vaikka Sm4-junista koostuva lähijunarunko, joka olisi kulkenut IC-junien vauhdillakin. Ja jos tuo yksi juna olisi saatu matkaan edes hieman paremmin ajallaan, eivät toimittajat olisi päässeet haastattelemaan asemalla tuntikausia odottaneita matkustajia.

Matkustajia tunnin odottelun jälkeen tuskin haittaa, vaikkei istumapaikka täsmääkään lipussa lukevaan, kunhan matkaan edes päästään. Se olisi myös VR:lle edullisempaa: istumapaikan puuttumisesta ei tarvitse maksaa korvauksia, mutta tuntien myöhästymisestä tarvitsee. Lumipyryn aiheuttamat ongelmat ymmärretään, mutta luultavasti tuntuu typerältä seistä asemalla odottamassa tunteja jotain tiettyä junaa lähteväksi, kun samalla asemalla kuitenkin on muita junia vaunuineen. VR on nykyisin ehkä liikaa takertunut siihen, että tietyntyyppinen juna pitäisi ajaa aina tietyllä kalustolla.

Junien kulkutietojen seurantajärjestelmä ei ole toiminut ainakaan matkustajien suunnalle. Kaukojunien kulkutiedot näyttävät päivittyvän palveluun useita tunteja myöhässä: nyt iltapäivällä kolmelta näkyviin on ilmaantunut junien lähtöaikoja aamukymmeneltä, jolloin useimmat Helsingin suuntaan menevät junat näyttivät kulkevan ajallaan. Kulkutietojärjestelmä palautui toimimaan normaalisti iltapäivällä neljän jälkeen.

Savon radalla liikenne on ainakin iltapäivällä sujunut kohtalaisesti ja junat ovat kulkeneet enmmäkseen ajallaan. Helsingistä 11:12 Kuopioon lähtevä IC-juna oli Mikkelissä puolisen tuntia myöhässä, ja tuo aamun IC71 oli puolitoista tuntia myöhässä.

Sankassa lumisateessa junaliikenne on usein myöhästymisistä huolimatta omalla autolla liikkumista järkevämpää: VR järjestää kyllä kaikki matkustajat perille, vaikka myöhässä mutta perille kuitenkin. Matka sujuu turvallisesti, kun omalla autolla liikkuessa ohittelijat ja kaahailijat aiheuttavat huonossa kelissä vaaratilanteita. Henkilöautopuolella joululiikenne onkin jo vaatinut loukkantumisia, esimerkiksi Järvenpäässä loukkaantui viisi henkilöä ja Pieksämäellä samoin useampia. Rekat ovat myös tukkineet paikoin teitä ja ulosajoja sattunut. Ja toisin kuin uutisissa usein toistellaan: huono keli ei ketään tapa, vaan liika nopeus ja varomattomuus.

Ei kommentteja: