20.2.2010

Yöjunat myöhästyivät monta tuntia

VR:n hankaluudet huipentuivat taas perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun Helsingistä pohjoiseen lähteneet yöjunat jäivät lähtiessään tuntikausia myöhään. Yöjunat jumiutuivat kovan tuulen, pakkasen ja lumisateen takia Ilmalan varikolle, eikä niitä saatu koottua ajoissa. Perjantaina alkoivat myös hiihtolomat Etelä-Suomessa, joten yöjunat olivat loppuunmyytyjä ja niitä oli liikenteessä normaaliviikonloppua enemmän.

Yöjunien lähtöaika siirtyi lukuisia kertoja aina vain eteenpäin, ja matkustajat saivat odotella Helsingissä ja väliasemilla. Lopulta viimeiset yöjunat lähtivät vasta aamuyön tunteina kolmen-neljän aikoihin. Myöhästyminen lienee ollut yksi pahimmista mitä VR:lle on viime vuosina sattunut. VR on luvannut poikkeuksellisesti palauttaa koko lipun hinnan kaikille yöjunamatkustajille, joiden matka myöhästyi yli kolme tuntia. Yli kolme tuntia myöhästyivätkin melkein kaikki Kolarin ja Rovaniemen junat. Rahojen palauttaminen lieventää varmasti matkustajien kärsimystä mukavasti, onhan pitkillä matkoilla hintaakin kohtuullisesti.

Ratkaisua tähän junasotkuun on hankala keksiä. Jos tuulee kovaa, on paljon pakkasta ja samalla sataa lunta, menevät sähkövastuksilla sulatettavat vaihteet usein jäähän ja junien kulku hankaloituu. En tiedä, voisiko sulatuksen tehoja lisätä, tai olisiko se edes järkevää, koska tällaista säätä ei Etelä-Suomessa kovin usein ole.

Toisaalta muuten helposti parannettavia asioita näytti tälläkin kerralla riittävän. Tikkurilassa ja Riihimäellä matkustajia ajettiin asemilta ulos pakkaseen odottamaan, mikä on tällä kelillä ja myöhästymiset huomioon ottaen aivan käsittämättömän typerää. Tikkurilassa VR oli viestintäjohtaja Hanna von Wendtin mukaan määrännyt aseman avattavaksi uudestaan sen jälkeen, kun vartijat olivat ehtineet aloittaa aseman tyhjentämisen. On voinut olla mielenkiintoinen keskustelu tuossa tilanteessa vartijoiden ja asemalla junaa tunteja odottaneiden ja kyllästyneiden matkustajien välillä.

Riihimäellä aseman tyhjentämisen syy vetää melkein jo hiljaiseksi. Aseman valaistusta ei saatu automatiikan takia päälle yöaikaan, eikä matkustajia uskallettu jättää pimeään odottamaan. VR:ltä ei toisin sanoen löytynyt ketään, joka olisi yöllä saanut valot päälle asemahalliin. "Tämä on suorastaan anteeksipyydettävää, mutta siinä oli myös turvallisuusnäkökohta", kommentoi liikennepäällikkö Mauno Haapala Riihimäen tapausta Ylelle.

Matkanteon ongelmat eivät jääneet vain lähtemisen viivästymiseen, vaan HS:n uutisissa kerrottiin myös, ettei autojen lämmitys toiminut eräässä autojenkuljetusvaunussa. Toisessa junassa ravintolavaunussa oli ollut pakkasta.

Muitakin vaikeuksia on junissa riittänyt. Tänään kiskobussivuoroja on korvattu linja-autoilla Savonlinna-Parikkala ja Iisalmi-Ylivieska -väleillä ja kaukojunia on kulkenut edelleen myöhässä. Muutama viikko sitten Pendolinon ravintolavaunun sisäkatto putosi matkustajien niskaan. Liikenneministeriön ja VR:n välillä on kiistelty myöhästymisistä ja niiden syistä.

2 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Kaiken tämän lukeneena ihmettelen kauhiasti kuinka ihmeessä perjantaiaamuna Kajaaniin lähtevä 8.12 juna lähti sekunnilleen ajallaan. Kaikki pelasi, vaikka juna oli täynnä.
Mikkelissä se oli vain 8 minuuttia myöhässä aikataulusta.
Pahat vaikeudet kasautuvat nyt näemmä pohjoisen juniin, mikä on katastrof hiihtolomalaisille.

Timo-Pekka kirjoitti...

Kyllähän viime viikkoinakin yli puolet kaukojunista on tainnut kulkea ajallaan, vaikka näitä ongelmiakin paljon riittää. Ja aamulla ei tainnut lunta paljoa vielä pyryttää.

Tänään ei tuolla Kajaanin-junalla mene yhtä hyvin, Mikkelin kohdalla se oli melkein 2 tuntia myöhässä. Nyt taitaa olla sama vaiva mikä oli perjantaina yöjunilla: vaihteet Ilmalassa ovat lumituiskun takia jumissa eikä junia saada peruutettua Helsinkiin.