29.4.2010

Junaliikenne Helsingissä palautuu normaaliksi

Junaliikenne Helsingin seudulla on palautumassa perjantaina normaaliksi. Maanantaina sattuneen onnettomuuden korjaustyöt valmistuivat torstaina illalla, ja ilmeisesti kaikki Helsingin aseman raiteet ovat taas käyttökunnossa. Korjaustyöt venyivät hieman, niiden oli ennakoitu valmistuvan jo torstaina aamupäivällä.

Lähijunan maanantainen suistuminen kiskoilta johtui alustavien tietojen mukaan väärään suuntaan kääntyneestä vaihteesta. Vaihde vaihtui ennen kuin junan viimeinen yksikkö oli ehtinyt siitä läpi. Tämä on aika looginen selitys, mitä monet pudonnutta junaa katsomassa olleetkin arvuuttelivat. Ylen haastatteleman Onnettomuustutkintakeskuksen edustajan mukaan junan alla kääntyi väärään asentoon vaihde numero 13.

Tiistaista torstaihin asti pääradan lähijunat Riihimäeltä ja Lahdesta Helsinkiin on ajettu vain Pasilaan asti. Järjestely on ilmeisesti toiminut ihan siedettävästi, koska junien myöhästymiset näyttävät olleen yleensä vain joitain minuutteja. Täyttä on ruuhka-aikoina varmasti ollut, koska veturivetoisia lähijunia on peruttu. Ratapihan korjaamisesta Hesarin sivuilla (aiempi uutinen) ja Ylen uutisessa. VR:n tiedote poikkeusliikenteen järjestelyistä.

Kiskoilta pudonnut juna maanantaina. Isompi kuva.
Junaonnettomuus Helsingissä

28.4.2010

Helsingin Bussiliikenteen kuljettajat yllätyslakkoon

Helsingin Bussiliikenne Oy:n kuljettajat aloittivat keskiviikkona kello 16 yllätyslakon, jonka pitäisi kestää perjantaiaamuun asti. Tietoa lakosta annettiin tuntia ennen sen alkua. On epäselvää, kuinka suuri osa kuljettajista käytännössä osallistuu lakkoon. Ainakaan HS:n haastattelemat kuljettajat eivät aikoneet pysäyttää bussejaan neljältä. Myöhemmin HelBin siniset bussit ovat kuitenkin vähentyneet katukuvasta.

Lakko koskee vain Helsingin Bussiliikenne Oy:n ajamia linjoja. Nobinan (entinen Concordia), Veolian, Pohjolan Liikenteen, Westendin Linjan ja pienten yritysten bussit ajavat normaalisti.

YLEn mukaan Helsingin Bussiliikenne pystyisi ajamaan noin 70% vuoroistaan lakon aikana, mutta käytännössä näin suureen määrään tuskin päästään.

HSL tiedotti illalla, että HelB ajaa torstaina noin 20-50 minuutin vuorovälillä Helsingissä linjoilla 21V, 56, 69, 70T, 70V, 75, 77, 506, 730 ja Vantaalla linjalla 75M. Vuoroja ajetaan vain klo 5.30 – 9.00 ja klo 15.00 – 18.00. Tiedot voivat täsmentyä vielä torstaina aamulla. HelBin sivuilta voi myös löytyä lisätietoja.

Helsingin Bussiliikenne liikennöi seuraavia linjoja. Näillä lakko voi pysäyttää osan liikenteestä tai mahdollisesti kaikki vuorot.
14 Eira - Pajamäki
14B Hernesaari - Meilahden klinikat
18 Kruununhaka - Munkkivuori
20 Erottaja - Lauttasaari (Katajaharju)
20N Lauttasaari - Erottaja - Kannelmäki
21V Asema-aukio - Lauttasaari(Vattuniemi)
24 Erottaja - Seurasaari
39 Kamppi - Konala - Malminkartano
39A Kamppi - Konala - Malminkartano
41 Kamppi - Haaga - Kannelmäki
42 Erottaja - Kannelmäki
43 Elielinaukio - Kannelmäki - Hakuninmaa
45 Kamppi - Malminkartano
47 Kamppi - Hakuninmaa
51 Siltasaari - Maunula - Konala (teollisuusalue)
52 Vanhakaupunki - Oulunkylä - Munkkiniemi
52A Malmi - Oulunkylä - Munkkiniemi
53 Hakaniemi (Merihaka) - Munkkiniemi
54 Itäkeskus(M) - Pitäjänmäki
54B Itäkeskus(M) - Pitäjänmäki
56 Kalasatama - Kannelmäki
57 Latokartano - Käpylä - Munkkivuori
62 Rautatientori - Pirkkola
63 Elielinaukio - Maunula - Paloheinä
65A Lauttasaari - Rautatientori - Oulunkylä
65N Rautatientori - Oulunkylä(Veräjämäki
66 Rautatientori - Maunula - Länsi - Pakila
66A Lauttasaari - Rautatientori - Länsi - Pakila
68 Rautatientori - Kalasatama - Latokartano
68X Rautatientori - Latokartano
69 Elielinaukio - Patola - Malmi
70 Rautatientori - Siltamäki - Suutarila
70T Kamppi - Töölö - Siltamäki - Suutarila.
70V Rautatientori - Suutarila.
71 Rautatientori - Pihlajisto - Pihlajamäki, Tammelundin Liikenne ajaa osan linjan vuoroista normaalisti.
71V Rautatientori - Pihlajamäki - Pukinmäki
72 Rautatientori - Pukinmäki - Tapanila. Tällä linjalla vuoroja ajavat Nobina ja HelB, joten linjan vuoroista osa voi puuttua, mutta Nobinan vuorot ajetaan normaalisti.
74/74N Hakaniemi - Sepänmäki - Tapanila - Puistola, Tammelundin Liikenne ajaa normaalisti, joten yli puolet linjan vuoroista ajetaan.
75 Rautatientori - Tattarisuo - Puistolan asema
77 Rautatientori - Jakomäki
78 Vuosaari(M) - Mellunmäki - Malmi
79 Herttoniemi(M) - Latokartano - Malmi, Tammelundin Liikenne ajaa osan linjan vuoroista normaalisti.
Herttoniemestä lähtevät metron liityntälinjat 80, 81, 81B, 82, 82B, 84, 85, 86, 87, 88, 89. Linja 83 liikennöi, sitä ajaa Pohjolan Liikenne.
Vuosaaren sataman linjat 90, 90A, 90B ja 90N.
91 Länsisalmi - Puronniityntie
93A Itäkeskus - Landbo
96 Rastila(M) - Vuosaari(M) - Porslahdentie
96N Rautatientori - Vuosaari
98 Itäkeskus(M) - Marjaniemi - Vuosaari(M)
98A Itäkeskus(M) - Marjaniemi - Vuosaari(M) - Porslahdentie

Espoon sisäisistä linjoista HelB ajaa seuraavia, ovat siis lakossa
22 Hämevaara - Leppävaara - Sinimäki
23 Uusmäki - Leppävaara - Perkkaa - Säteri - Kilonpuisto
52 Hämevaara - Otaniemi - Tapiola

Vantaalla lakko vaikuttaa linjoilla 35 Kaivoksela / Myyrmäki - Askisto ja linja 75 Pohjois-Nikinmäki - Korso - Mikkola - Pohjois-Nikinmäki. Linjaa 75 liikennöidään kuitenkin torstain ruuhka-aikoina normaalisti.

Seutuliikenteessä lakon piirissä ovat linjat
102 Helsinki (Kamppi) - Otaniemi
103 Helsinki (Kamppi) - Otaniemi - Pohjois-Tapiola
345 Helsinki (Elielinaukio) - Rinnekoti
360-364 Linjat Helsinki - Petikko. Aamulla yksi Ventoniemen ajama vuoro Petikon suunnasta keskustaan liikennöidään.
452 Helsinki (Elielinaukio) - (452K Kaivoksela) - Myyrmäki
453 Helsinki (Elielinaukio) - Martinlaakso
503 Merihaka - Matinkylä, Åbergin linja ajaa yhtä vuoroa ruuhka-aikana normaalisti.
505 Verkkosaari - Pasila - Tapiola - Puolarmetsä
506 Viikki - Kumpula - Pasila - Otaniemi - Pohjois-Tapiola (tiedelinja)
510 Vantaankoski - Tapiola - Westendinasema
539 Munkkiniemi - Martinlaakson asema - Vantaankoski
611 Helsinki (Rautatientori) - Simonsilta ja 611N Helsinki - Päiväkumpu
730 Helsinki (Rautatientori) - Pohjois-Nikinmäki

Tällä hetkellä liikkeellä olevista busseista osa näkyy tältä kartalta.

Tietoja lakosta HSL:n sivuilla.

Automäärät pääkaupunkiseudun bussilinjoilla -listasta näkyvät mm. ne Helsingin Bussiliikenteen linjat, joilla osaa vuoroista ajaa joku toinen, lakon ulkopuolinen yritys.

JHL tuskin keräsi suuria sympatioita aloittaessaan lakon tunnin varoitusajalla. Mitä tekevät esimerkiksi lapset, jotka ovat lähdössä kouluista ja kerhoista ja jotka eivät pääsekään bussilla kotiin? Tai vaikka vanhus, joka on lähtenyt bussilla kauppaan, eikä paluumatkalla bussi ehkä kuljekaan? Kaikki eivät ole radion tai netin äärellä eivätkä ole ehtineet mitenkään saada tietoa lakosta. Jos ihan pakko on lakkoilla, olisi asiallista ilmoittaa siitä vähintään muutama päivä etukäteen.

Kuljettajien mielenilmauslakko johtuu työnantajan aiheista siirtää kuljettajat AKT:n työehtosopimuksen piiriin, jota noudatetaan alan muissa yrityksissä. Lakossa on Vartin mukaan mukana noin 700 HelBin 1300 kuljettajasta.

Helsingin Bussiliikenne ajaa mm. linjaa 70T. Kuva talvelta 2009.
Ikarus-bus on line 70T, Sturenkatu

Päivitetty 22:40. HelBin linjat 78 ja 79 puuttuivat listalta.

26.4.2010

Lähijuna putosi kiskoilta Helsingissä

Helsingin asemalla sattui maanantaina iltapäivällä noin kello 17:07 pieni junaonnettomuus, kun Helsinkiin saapumassa olleesta lähijunasta (arviolta K-junasta) osa putosi kiskoilta.

Pudonneen yksikön oli tarkoitus lähteä kello 17:19 Riihimäelle ja Tampereelle, ja olin odottelemassa juuri tätä junaa asemalla. Asemalaitureilla onnettomuutta ei edes huomannut: juna vain pysähtyi yllättäen laiturialueen päätyyn. Samalla tosin viereisen viitosraiteen sähköjohdot heilahtivat asemalla rajusti, mikä ihmetytti junan odottelijoita. Piakkoin matkustajia alkoi kävellä asemalle kiskoilta pudonneen junan alkupään vaunuista.

Noin 17:20 kuulutettiin, että junaliikenne on pysähdyksissä pääradalla ainakin tunnin. Kello 17:30 lähtevä IC-juna Vaasaan pääsi lähtemään rantaradan puoleisilta raiteilta. Pääradan lähijunaliikenne on ollut onnettomuuden jälkeen täysin pysähtyneenä ainakin kello 18:45 asti, jolloin kuulutettiin raiteelta 12 lähtevän T-junan Riihimäelle.

Kävin ottamassa muutaman kuvan pudonneesta junasta kun aikani asemalla odoteltuani huomasin, että siellä on jotain enemmänkin vialla.

IMG15403. Train accident in Helsinki

IMG_5417

20.4.2010

Itä-Suomen bussiliikennettä karsitaan

Bussiliikennettä Itä-Suomessa karsitaan reippaasti kesäkuun alussa. Vähennykset johtuvat pienentyneistä määrärahoista: hallitus myönsi Pohjois-Savon ELY-keskukselle noin 600 000 euroa vähemmän rahaa bussivuorojen hankkimiseen kuin vuotta aiemmin. Kauniit sanat ilmastonmuutoksen torjumisesta ja joukkoliikenteen edistämisestä näyttävät siis maakuntatasolla olevan pelkästään kauniita sanoja, joilla ei ole käytännön vaikutusta.

Lakkautuslistalla on kymmeniä bussivuoroja eri puolilta Itä-Suomea. Osa vuoroista on kouluille ajettavia vuoroja, jotka on käytännössä jatkossakin pakko ajaa jotta koululaiset pääsevät opinahjoihinsa. Liikenteen ostaminen siirtyy jatkossa kuntien vastuulle.

1.6.2010 on lakkaamassa muun muassa Kiteen rautatieaseman ja Kiteen välinen kutsujoukkoliikenne, jolla on ajettu liityntäliikennettä junavuoroille. Lopetettavaksi menee myös viikonloppuilta- ja yövuoroja Joensuusta Hammaslahteen, Liperin Honkalammelle ja Kontiolahteen. Nämä iltavuorot eivät ole kulkeneet tyhjillään, vaan esimerkiksi Kontiolahden iltavuoroilla perjantaisin ja lauantaisin on ollut keskimäärin kymmenen matkustajaa.

Mikkelin seudulta ollaan lakkauttamassa useita vuoroja Mikkelin ja Hirvensalmen väliltä. Mikkeli-Joutsa -välin lauantaivuoro tosin näyttäisi jatkuvan Matkahuollon aikataulujen mukaan jatkuvan, ilmeisesti ilman tukea.

Mäntyharju-Heinola -väliltä ollaan lakkauttamassa kaikkia bussivuoroja, joita ei nykyisinkään kulje kuin koulupäivinä kerran suuntaansa ja tämän lisäksi tiistaisin ja torstaisin yksi vuoro suuntaansa.

Mikkeli-Puumala-Imatra -väliltä aiotaan lakkauttaa ainoa suora bussivuoro, joka välillä kulkee. Lisäksi lakkautetaan ainoa Juva-Puumala-Imatra -vuoro kesäajalta. Toisin sanoen alueella, jossa kesämökkitiheys on yksi maan korkeimmista, ei kesäisin pääse bussilla Imatran ja Puumalan välille enää kuin perjantaisin ja sunnuntaisin yhdellä vuorolla. Mikkeli-Imatra -vuoro ei ole edes kulkenut tyhjillään, vaan matkustajia on ollut yhdellä vuorolla keskimäärin peräti 18. Tosin täytyy muistaa, ettei suurin osa matkustajista varmaan kulje koko matkaa.

Myös Juvalta Rantasalmelle matkustavat saavat etsiä uusia kulkutapoja, kun perjantai-iltaisin Juvalta (21:00) Rantasalmen kautta Varkauteen ja sunnuntai-iltana toiseen suuntaan kulkenut vuoro ollaan lakkauttamassa. Tällä vuorolla tosin on ollutkin keskimäärin alle neljä matkustajaa.

Lakkautusten osasyynä olisi YLEn uutisessa haastatellun Pohjolan Matkan liikennepäällikön mukaan suurten kaupunkien joukkoliikennetuki, joka on vähennetty maakuntien ostoliikenteen määrärahoista.

Lista lakkautettavista vuoroista Elyn sivuilla.

Elyn tiedote lakkautuksista. YLE Pohjois-Karjalan uutinen.

Toimintansa lopettaneen U. Saresman bussi Mikkelissä marraskuussa 2003.
HPIM0X4. U. Saresma #9

19.4.2010

HSL:n matkakortin virhelatausta voi muuttaa palvelupisteessä

Jos lataat HSL:n matkakorttia vahingossa väärin, voi virhelatauksen korjata palvelupisteessä. Tämä asia tuli selvitettyä sattumalta viime viikolla, kun onnistuin torstaina säheltämään matkakorttini kanssa.

Latasin kiireellä Helsingin sisäistä kautta Rautatientorin lippuautomaatilla, kun bussi jo näkyi tulevan. Näpyttelin automaattia nopeasti ja olin lataavinani samanlaisen kauden kuin viimeksikin, paitsi päivämääriä piti muuttaa. Sain kauden ladattua ja lähdin pysäkille kun huomasin, että olinkin ostanut vahingossa Espoon sisäistä kautta.

Bussi jäi odottelemaan taksijonon taakse, joten ajattelin korjata mokan ja latasin nopeasti uudestaan sitä kaipaamaani Helsingin sisäistä kautta. Ehdin juosta bussiinkin, missä huomasin sen lataamani Helsingin sisäisen kauden alkavankin vasta kahden viikon päästä. Ei näin. Onneksi matkakortilla oli muutama euro arvoa, joilla sain kertalipun kun huomasin mokan kuitista.

Kun Espooseen ei ole ollut tarvetta piipahtaa viime kesän jälkeen, menin perjantaina HSL:n palvelupisteeseen Rautatientorilla kysymään, saisiko ladatun kauden peruttua. Se onnistui helposti: virkailija palautti ylimääräisen kauden arvona kortille. Helsingin sisäinen kausi taas siirrettiin alkamaan samasta päivästä. Tästä lystistä sai kuitenkin maksaa kuuden euron käsittelymaksun, joten jatkossa automaatilla voisi olla hieman skarpimpana ja odotella sitten vaikka seuraavaa bussia.

Yritin etsiä tietoa virhelatausten muuttamisesta HSL:n sivuilta, mutta siellä ei ole ainakaan kovin nopeasti löytyvää, selkokielistä ohjeistusta tilanteeseen. Matkakortin ehdoissa kerrotaan jonkin verran hyvitystapauksista.

Kuvan matkakortti on muuten se vanhanmallinen, lataussohelluksessakin käytössä oli se uusi vihreä, josta kirjoitin viime vuonna ihmetellen, miksi siinä on kuva mikroaaltouunista. Tästä uudesta ei ole tullut otettua kuvaa.