5.6.2012

Uusi junavuoro Helsingistä Lahden ja Kouvolan kautta Kuopioon

Intercity-train, Joensuu
IC-juna ja taajamajunia Joensuussa, heinäkuu 2012.


Junat ja pääosa kaukoliikenteen busseista siirtyvät kesäaikatauluihin maanantaina. VR lisää tarjontaansa muutamia uusia junavuoroja.

Uudet junavuorot hyödyttävät myös Lahtea, kun Helsingistä alkaa kulkea Lahteen ja edelleen Kouvolan kautta Pieksämäelle uusi junavuoro aamuisin. Uusi IC-juna lähtee Helsingistä kello 5:40.

Aiemmin ensimmäinen oikoradan junavuoro, jolla on voinut matkustaa Helsingistä Lahteen, on lähtenyt kello 6:41. Samalla junavuorolla pääsee myös Lahdesta Kouvolaan ja Mikkeliin nykyistä aiemmin.

VR:n aikataulumuutokset kuitenkin huonontavat illan junayhteyksiä Lahdesta Tampereelle. VR lakkauttaa kesäkuun alussa Helsingistä Tampereelle kello 22:06 lähteneen IC-junan, jolle on ollut Lahdesta vaihtoyhteys Riihimäellä.

Uusia yhteyksiä muualla Suomessa

Tampereen ja Turun välille tulee uusi junavuoro. Tampereelta Vaasaan voi matkustaa myös uudella aikaisella aamujunalla kello 6.05. Samalla kaksi taajamajunaa Seinäjoen ja Vaasan välillä muuttuu IC2-juniksi. Uutta on myös IC2-juna Seinäjoelta kello 11.42 Helsinkiin.

Reiteillä Turku-Tampere-Jyväskylä-Pieksämäki ja Kouvola-Kuopio-Kajaani-Oulu sinisten pikajunien tilalle tulee liikenteeseen IC-junia. Myös Kajaanin ja Oulun välillä alkaa kulkea yksi IC-juna molempiin suuntiin.

Junamatkat Helsingin ja Kokkolan välillä nopeutuvat noin 15-20 minuuttia, kun Pendolinoilla voidaan ajaa 200 kilometrin tuntinopeudella myös Seinäjoen pohjoispuolella.

Lahden paikallisliikenne siirtyy myös kesäaikatauluihin maanantaina. Reissu Ruodin ajamat linjat 71 ja 73 jäävät kesätauolle, ja linjaa 72 ajetaan kesäaikataulun mukaan.

ESS, 3.6.2012

Ei kommentteja: